teen kaikenlaisia tilauspiirroksia käyttäen välineinä lähinnä lyijykyniä, akryylejä, puu- ja vesivärejä sekä tusseja.
työ on mahdollisimman laadukasta ja siistiä, jokainen piirustus viimeistellään fiksatiivilla, joka pitää lyijyn leviämättömänä ja irtoamattomana, ja jokainen työ on alkuperäinen ja yksilöllinen!

piirrän yhtä kunnollista piirustusta keskimäärin 4-8 tuntia, tuohon aikaan kuuluu myös työn viimeistely. piirrän sekä mustavalko- että värikuvia, ja käytän viimeistelyyn silloin tällöin tussia. käytän runsaasti eri lyijykynävahvuuksia, ja piirrän paksulle piirustuspaperille, ellei toisin haluta. erilaiselle, esimerkiksi värilliselle kartongille piirettäessä hintaan lisätään <1€ paperin hinnasta riippuen.

käytän tilauspiirroksiini mallina tulostettavaa kuvaa. koon täytyy olla sellainen, että yksityiskohdat näkyvät. 500 x 500 pixeliä on vähimmäiskoko.
kysymyksiä saa lähettää vieraskirjaan tai sähköpostiin (kummankin löydät index-sivulta)
tilauksen voi tehdä sähköpostiini osoitteeseen mikuko-(at)hotmail.com. postiin kannattaa lisätä myös mahdollinen mallikuva, jotta saan käsityksen, millaista olen ryhtymässä piirtämään.
hinta määräytyy piirustuksen koon ja sen tekemiseen tarvittavan ajan mukaan.
värillinen työ on mustavalkoista kalliimpi, ja lisää hintaa tekee erikoisen kokoinen, tai erikoinen alusta (esim. värillinen kartonki tai maalauspohja).

koko mv/värillinen hinta
A5 mv 10€
A5 värillinen 15€
A4 mv 20€
A4 värillinen 25€
A3 mv 30€
A3 värillinen 35€
INDEX PORTFOLIO INFORMATION COMMISSION



Layout, kuvat & tekstit © Noora Nurminen